Aikoinaan, kun blogit alkoivat yleistyä olin vielä aivan ulapalla. Ihmettelin ääneen, että minkä takia kukaan haluaisi jakaa omia asioitaan ja ajatuksiaan julkisesti netissä. Aikani kuunneltua sitä samaa hömpötystä aloin miettiä, näinköhän minäkin voisin joskus kirjoittaa blogia omasta elämästäni.. Ja kuinkas siinä kävikään, tässä sitä istutaan keskellä yötä kirjoittamassa internettiin..
En oikein tiedä mistä kirjoittaisin, mistä kertoisin ja mitä ihmiset haluavat lukea, elämän tarinani? Nojoo, mikäs siinä..

 

Aloitetaan vaikka siitä, että olen 19-vuotias ihan perus likka. En juurikaan käytä meikkiä eikä minun tarvitse joka paikassa olla tukka hyvin ja nätin näköinen. En jaksa stressata sellaisesta turhasta.
Minulla on reilu 5kk poika, Oskar. Maailman ihanin!
Ennen äitiyslomaani opiskelin Etelä-Karjalan ammattiopistossa ajoneuvoasentajaksi, jossa myös tapasin nykyisen avopuolisoni. Aion jatkaa opiskeluitani mahdollisimman pian. Meillä on myös kolme koiraa, Rudi, Moona ja Aatu sekä kissa Vili.

 

Muutin omilleni noin puolitoista vuotta sitten. Olen ollut hetkellisesti sijoituksessa kahteen otteeseen, vilkkaan nuoruuteni johdosta. Omaan asuntoon muutin nuortenryhmäkodista. Isäni kanssa poltin sillat aikoinaan tiettyjen asioiden johdosta, mutta Oskarin myötä ovat myös meidän välimme parantuneet - "kova kuori pehmenee".

 

Tosi harmi kun en näköjään pysty lisämään tänne koneelta kuvia, tai sitten en vain osaa... hhmm, nojaa pitää varmaan yrittää sitten huomenna uudestaan kun jaksaa panostaa enemmin siihen yrittämiseen, eikä vain hutiloidusti yritä väsätä jotain..

Mitäpä tässä enään ihmettelemään, eiköhän tämän likan blogikausi olla avattu näillä.. Lupaan yrittää viihdyttää jokaista lukijaa kykyjeni mukaan. Onneksi ostin juuri uuden kameran, jolla voin ottaa hieman parempilaatuisempia kuvia kuin aikasemmin, niin saavatpahan lukijatkin jotain silmänruokaa. Tosin, enhän minä mikään ammattikuvaaja ole, yritetään kuitenkin!